Uuden sukupolven biokaasulaitos Mäntsälään

Biokaasu

Jackon Finland toimitti lähes 4000 m2 EPS-elementtejä jo kuudenteen biokaasulaitokseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Konepaja Survonen Oy valmisti ja asensi teräsrakenteet sekä Jackonin EPS-elementit.

Mäntsälän Biovoima Oy:n uuden laitoksen käsittelykapasiteetti on noin 20 000 tonnia orgaanista jätettä vuodessa. Työt aloitettiin kesäkuussa 2019 ja pääurakoitsijana prosessista vastasi Watrec Oy.

– Olemme pitkään käyttäneet Jackonin elementtejä ja todenneet ne erittäin hyviksi ja kustannustehokkaiksi. Myös toimitukset sujuivat hyvin, kertoo työnjohtajana toiminut ja elementtihankinnoista vastannut Mikko Seppälä Konepaja Survonen Oy:stä.

”Tällainen sokkeli ei muilta toimittajilta onnistu”

Mäntsälän biokaasulaitos Biokaasulaitoksen sijainti on strategisesti valittu Helsingintien varrelle, ja laitoksen on tarkoitus palvella koko Etelä-Suomen jätemarkkinaa. Jackon toimitti kohteen kolmeen eri rakennukseen ulkoseinä-, väliseinä- ja kattoelementit, sekä niihin liittyviä listoja ja kiinnitys- sekä tiivistystarvikkeita.

– Osa tiloista on lämpimiä, osa puolilämpimiä, joten elementtien paksuus vaihteli käyttötarkoituksen mukaan. Olemme vuosien aikana todenneet EPS-elementit laitosten erityisluonteen huomioon ottaen toimiviksi ja lämpöä eristäväksi tuotteiksi, sanoo Seppälä.

Jackonin valintaan on vaikuttanut myös laaja tuotevalikoima. Erityisesti maan sisään asennettava Ringmur® Sokkeli ja Jackon® Konesaumattava Kattoelementti ilahduttavat.

– Muilla ei ole aivan vastaavia tuotteita. Kun valmista kattoa saa nopeasti konesaumaamalla, se on helppo toteuttaa. Ja sokkeli kestää sään ja routivan maan, eli pohjoiset olosuhteet.

Talvi ja tiukka aikataulu haastoivat tekijät

Konepaja Survosen osuus rakentamisesta sijoittui yli talven, syyskuulta maaliskuulle. Säiden suhteen talvesta tuli lempeä, mutta sitä ei voitu ennalta tietää. Seinät ja katto haluttiin umpeen ja säältä suojaan ennen joululomia, mahdollisten pakkasten ja pyryjen takia.

– Nopeutimme alkuperäistä aikataulua aika lailla. Elementtien toimitus oli sovittu myöhemmäksi, mutta saimme Jackonilta joustavasti toimitukset siitä huolimatta. Autot ajoivat elementtejä yötä myöten, kertoo Seppälä.

Pitkä ja ongelmaton yhteistyö saa Seppälän suosittelemaan Jackonia.

– Olemme käyttäneet Jackonin EPS-elementtejä esimerkiksi broileri- ja kalkkunakasvattamoiden rakentamiseen ja muihin tuotantolaitokseen kuuden biokaasulaitoksen lisäksi. Olemme todella tyytyväisiä.

Ajankohtaista

Lue, mitä kiinnostavaa alalla tapahtuu

Muista tutustua myös ajankohtaisiin artikkeleihimme. Niistä näet, mitä merkittävää alalla tapahtuu. Saat tietoa rakentamisen ammattilaisia kiinnostavista asioista: muun muassa viimeisimmistä tuoteinnovaatioista, BEWI Finlandin nimityksistä sekä konkreettisista teoista ympäristön eteen.

Katso viimeisimmät artikkelit
Lue, mitä kiinnostavaa alalla tapahtuu

Tilaa uutiskirjeemme ja tiedät, mitä merkittävää alalla tapahtuu!

Klikkaa, mistä olet kiinnostunut ja jätä yhteydenottopyyntö

Eristeet

Eristeet

Elementit

Elementit

Märkätilalevyt

Märkätilalevyt

Rakentamisen järjestelmät

Rakentamisen järjestelmät

Pakkaukset & komponentit

Pakkaukset & komponentit

Joku muu

Joku muu

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.